|
Pirkko Kekäläinen on nimeni, mutta olen yleisemmin tunnettu aliaksella Pike. Majailen Länsi-Helsingissä eläinlaumani kanssa ja puurran Rambollin leivissä satamiin, väyliin ja vesirakentamiseen liittyvissä projekteissa, joissa joskus jopa pääsen oman alani eli geologian äärelle. Sukelluskuvioissa olen vielä hyvin tuore ja innostunut. STOY:ssä istun puheenjohtajan pallilla ja yritän delegoida mahdollisimman paljon hommia yhdistyksen uljaalle hallitukselle ja rohkaista muutakin jäsenistöä aktivoitumaan.
Olen Jouni Leinikki. Toimin Alleco Oy:n omistajana meribiologian ja limnologian alan konsulttina. Tänä vuonna minut valittiin STOYn varapuheenjohtajaksi, rahastonhoitajaksi, jäsenrekisterin ylläpitäjäksi sekä kortitusvastaavaksi, joten kaikkiin näihin aiheisiin liittyvissä asioissa voit olla suoraan minuun yhteydessä.
Olen Essi Keskinen, toimin Metsähallituksen Luontopalveluissa Oulun aluemeribiologina. Tehtävänkuvaani kuuluu vedenalaisen luonnon kartoittaminen Perämerellä Kokkolasta Tornioon sekä kaikenlaiset asiantuntijatehtävät, tällä hetkellä lähinnä merihiekannostoon ja merituulivoimapuistoihin liittyen. Toimin Metsähallituksen sukellusvastaavana ja STOYn hallituksessa tiedotusvastaavana. Kaikissa tiedotusasioissa voit ottaa yhteyttä minuun.
Olen Anu Lastumäki, työskentelen Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) Merikeskuksessa suunnittelijana. Työssäni hoidan erilaisten ulkopuolisella rahoituksella olevien merentutkimusprojektien hallintoa, eli kirjoitan ja kokoan hankesuunnitelmia ja –hakemuksia, koordinoin tutkimusta ja toimitan hankkeiden tieteellisiä ja taloudellisia raportteja. Osallistun myös tutkimuksen tekemiseen, ja välillä pääsenkin tuulettumaan kenttätöihin, joihin kuuluu mm. sukellusnäytteenottoa sekä sinisimpukoiden häkityskokeita MTA Arandalla. STOYn hallituksessa olen tällä kaudella lupautunut hoitamaan sihteerin tehtäviä.
Stefan Wessman, tutkija, Museoviraston Meriarkeologian yksikkö. Tehtävänkuvaani kuuluu kaikki kysymykset jotka liittyvät vedenalaiseen kulttuuriperintöön Varisinais-Suomessa, Satakunnassa, Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä, missä toimin alue-vastaavana.
Ari Ruuskanen on luonnontieteellisen tutkimussukelluksen vastuukouluttaja Innofocuksella ja Monivesi Oyn toimitusjohtaja. Ari on ottanut hoitaakseen STOY:n sähköisen kirjaston hoitamisen
Olen merigeologi Maija Huttunen. Minulla on vedenalaisia videokuvauksia sekä geologisia konsultointeja tekevä yritys Pintafilmi Oy. Toimin STOY:n hallituksessa rivijäsenenä sekä nettisivujen graafisen ilmeen uusijana.
Kuvalliset esittelyt löytyvät liitteestä. |